Grandma had a way of settling the quarrels between my brother and me. She would gently hug us both and say, “Hold dear.” It was a reminder to love and hold on to each other amidst the cracks of life.

Growing up side by side is an unique experience, whose meaning only unfolded to me in adulthood. Among shared games, secret languages and birthdays, there was also a shared secret at home – hidden in glances, in quiet rooms and in everyday tensions. Faded memories and forgotten moments continue to ask: what did we carry back then, and what do we still carry.

In my first solo exhibition, Hold dear, I reflect on non-identical twinhood, gender roles, and twinhood as a source of strength in facing what remains unspoken. Cyanotypes on Japanese paper, a video work and sculptures together create a space for shared experiences and an understanding that emerges from silence.

_________________________________________________

Mummilla oli tapana puuttua minun ja veljeni riitoihin halaamalla meitä molempia ja sanomalla lempeästi: “Pidä hyvänä.” Se oli muistutus rakastaa ja pitää toisistamme kiinni elämän säröjen keskellä.

Rinnakkain kasvaminen on erityinen kokemus, jonka merkitykset aukesivat itselleni vasta aikuisuudessa. Jaettujen leikkien, salakielien ja syntymäpäivien seassa kotona oli myös jaettu salaisuus, joka kätkettiin katseisiin, hiljaisiin huoneisiin ja arjen jännitteisiin. Haaleat muistot ja unohdetut hetket kysyvät, mitä kannoimme silloin ja mitä kannamme yhä.

Ensimmäisessä yksityisnäyttelyssäni Hold dear käsittelen epäidenttistä kaksosuutta, sukupuolen merkityksiä sekä kaksosuutta voimavarana vaikeiden, puhumattomien aiheiden äärellä. Japaninpaperille vedostetut syanotypiat, veistokset sekä videoteos yhdessä rakentavat tilan jaettujen kokemusten avaamiselle ja hiljaisuudesta kumpuavalle ymmärrykselle.